"Viiltoja" dekkarin tapahtumat sijoittuvat kirjoittajakurssille, jolle myös Veran Stanhopen naapuri, hippi-Joanna, osallistuu. Vera joutuu paikalle, kun Tony Ferdinand, yksi kurssin ohjaajista, löytyy raa’asti murhattuna. Veran ystävä Joanna löytyy lähistöltä veitsi kädessään. Mutta voiko ystävällinen Joanna olla murhaaja, vaikka sairastaakin kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja on käynyt väkivaltaisesti entisen miehensä kimppuun?
Kovin monella tuntuu olleen antipatioita Tony Ferninandia kohtaan. Mutta pian tapahtuu toinenkin murha. Tilanne on mutkikas, kun näyttää siltä, että Joanna tai joku muu kurssin jäsenistä on murhaaja.
Kirjan rakenne antaa syvyyttä tarinaan kerrontaan, sillä tapahtumat nähdään Veran lisäksi myös hänen työparinsa konstaapeli Joe Ashworthin ja kurssin ohjaajan Ninan näkökulmista. Ja kirjan loppu, jossa kaikki epäillyt ovat taas kokoontuneita kurssikeskukseen on kuin itseään Agatha Christietä. Kirjan henkilöt ovat uskottavia, Newcastlen syrjäseutujen ja Veran kotitalon kuvaus on kiinnostavaa ja humoristista.
Vera Stanhope ei ole poliisiromaanien tavanomainen naiskomisario. Hän on ylipainoinen, huonosti pukeutuva, sosiaalisesti vähän kömpelö ja hänellä on useita paheita. Hänessä ei ole yhtään Hercule Poirotin hienostuneisuutta, mutta pieniä harmaita aivosoluja ei totisesti puutu. Pidin kirjan inhimillisistä henkilöistä ja välillä mustastakin huumorista. Ironiasta, jota Vera kohdistaa itseensä
Verasta kertovia kirjoja on tähän mennessä suomennettu kaksi, "Kuolonkukkia" (2012) ja "Kuolemanhiljaisuus" (2013). Hän on tullut tutuksi myös tv-sarjan kautta oivallisen Brenda Blethynin esittäessä pääosaa.
